Luku
19: Päiväperhonen
Laitteet pyörivät niin
lujaa, että ajatus teknologian voimasta tuntui musertavalta. Ihminen
ei yksin olisi pystynyt vastaavaan voimaan, mutta koneita ihminen
pystyi kehittämään. Sudensilmät pystyisivät pyörittämään
kaikkea sitä helpommin kuin teknologia, mutta sudensilmätkään
eivät olleet ikuiset. Ei mikään ollut koskaan ikuista.
Vuoristorata suhahti
Mercuryn ja Atlasin ohi saaden Atlasin hyppäämään ja Mercuryn
nauramaan sen ansiosta. Hän nautti aina yhtä suuresti Atlasin
reaktioista asioihin, sillä ei itse ollut järin hyvä reagoija. Hän
osasi kyllä olla teatraalinen, mutta aitoja tunteita hänestä sai
ongittua vain onkimalla. Ainoastaan Atlas jaksoi sellaista, hänestä
Mercury oli tavattoman mielenkiintoinen.
Se oli kuin kaksipuolista
idolisointia, kumpikin oli uskomattoman ihastunut toiseen, mutta vain
pintapuolisesti. Etelästä puolet oli kierretty puolessa vuodessa,
eikä Atlas vieläkään ollut täysin varma siitä, mikä Mercuryssa
sai hänet pysymään tämän matkassa. Joka kerta kun hän hymyili,
Atlas oli aina vain varmempi, ja joka kerta kun hän pysyi hiljaa
tuijottaen ikuisuuteen, Atlas pelkäsi yhä vain enemmän. Mercury ei
ollut todellinen hänelle, tämä tuntui pikemminkin kauniilta
haavekuvalta.
”Minne seuraavaksi?”
Atlas kysyi kuulostaen hengästyneeltä. Hän oli kiertänyt
huvipuistoaluetta Mercuryn kanssa jo kolmisen tuntia, mutta alueen
ollessa uskomattoman iso, he eivät olleet vieläkään kietäneet
sitä kokonaan. Kaiken huipuksi Mercury ei uskaltautunut nopeimpiin
laitteisiin, hän pelkäsi liian suurta vauhtia. Eniten hänen
mielessään kävi kuitenkin pelko kontrollin menettämisestä.
Ajatus siitä, että laitteen toiminta ei ollut hänestä itsestään
kiinni, tuntui yhtä pahalta kuin Aelionin kartanoon palaaminen.
Hänen elämänsä ei ollut enää muiden hallittavissa.
”Päätä sinä”,
Mercury vastasi luoden kannustavia katseita Atlasiin.
”Tuonne”, Atlas
osoitti laitetta, joka sinkoi matkustajansa sadan metrin korkeuteen
ja takaisin. Mercury pudisti päätään näyttäen siltä, että
tekisi mitä tahansa mieluummin kuin astuisi laitteeseen. ”Ei käy”,
hän sihahti, ”sinä tiedät kyllä, mitä mieltä minä olen
vauhdista.”
”Laimeaa”, Atlas
mutisi kuin olisi vielä neljätoistavuotias, ”mutta hyvä on
sitten, minulla on jotain muutakin mielessäni. Mercury.” Aina, kun
Atlas lausui Mercuryn nimen tietyllä äänenpainolla, Mercury tiesi
hänen olevan tosissaan. Se, mitä seuraavaksi sanottaisi, olisi
tärkeää, ja matalampi ääni korosti sitä.
Atlas ei kuitenkaan
sanonut seuraavaksi mitään. Hän tarttui Mercuryn kädestä ja
lähti kuljettamaan tätä ihmisjoukon keskeltä kohti
pääuloskäyntiä. Mercury ehti ynähtää jotakin siitä, ettei
heidän tarvinnut lähteä vielä, mutta Atlas vain tiukensi otettaan
hänen kädestään ja lähti viemään Mercurya kohti bussipysäkkiä.
Hän hymyili ystävällisesti pääovella päivystävälle
virkailijalle ja tunsi ylpeyttä siitä, että sai pitää juuri
Mercurya kädestä. Tällä oli laventelin väriset mokkahansikkaat
kädessä, mutta Atlas tunsi käden luut senkin läpi. Mercurylla oli
kauniit kädet.
Bussipysäkki oli
tyhjillään, kaikki ihmiset olivat keskittyneet olemaan aurinkoisena
päivänä huvipuistossa. Kukaan ei tahtonut kotiin sen kerran, kun
heille oli suotu lämpöä. Tavallisissa oloissa Evol oli kylmä ja
huurteen peittämä maa, mutta etelään paistoi aina keskellä
vuotta aurinko sen verran, että päällystakeista saattoi luopua.
Nagojan kaupunki, jossa
he nyt olivat, sijaitsi yhden päivän matkan päässä
pääkaupungista, Lucianasta. Sinne päivä paistoi kaikkein
kirkkaimmin, ja Atlas oli iloinen siitä, että sai viettää päivän
huvipuistossa Mercuryn kanssa. Vielä iloisempi hän oli siitä, että
oli lopulta ymmärtänyt, ettei heidän taustoillaan ollut väliä
silloin, kun he pitivät toisiaan kädestä. Tunteella oli, ei maan
aiheuttamilla asetelmilla.
”Mercury.” Ääni oli
tuskin kuuluva, mutta Mercury reagoi siihen heti katsomalla Atlasia
kysyvästi. Atlas katsoi häntä ensin silmiin, sitten jonnekin
niiden taakse sipaistessaan hänen valkoisia hiuksiaan pois silmiltä.
Mercuryn takana, bussipysäkin ilmoitustaululla, oli mainoskuvia
tanssiesityksestä. Julisteeseen oli maalattu kaksi henkilöä hyvin
intiimiin tilanteeseen, kehot kiinni toisessaan, mielet
yhdistettyinä. Atlas palautti katseensa takaisin Mercuryn silmiin
ennen kuin sulki omansa ja kumartui painamaan pienen suudelman tämän
huulille. Tummansininen huulipuna maistui odotukselta ja mustikalta.
* * *
”Muistathan,
että jos me oikeasti päädymme tähän, paluuta ei enää ole?”
Mercuryn ilme oli tyyni, hänen valkoiset silmänsä eivät
paljastaneet sängyllä makaavalle Atlasille mitään. Hänen vakava
olemuksensa kätki hyvin taakseen kaiken sen, mitä hänen mielensä
hänelle kuiski. Miten paljon hän tahtoikaan viedä kätensä
vaatteettoman Atlasin keholle, viedä ne ylhäältä alas, kunnes
Atlasin huudot peittäisivät alleen hänen alitajuntansa
kuiskaukset. Vai huutaisiko tämä edes? Mercury ei tiennyt, mutta
kaikki hänessä tahtoi ottaa siitä selvää. Silmät eivät voineet
päästää irti Atlasin hennosta kehosta.
”Tarvitseeko
sitä miettiä niin tarkkaan?” Atlasin ilme oli kujeileva, se
houkutteli Mercurya tarttumaan syöttiin ja unohtamaan hetkeksi sen,
keitä he olivat. Mercury otti sanattoman haasteen vastaan ja
kumartui sängylle, aivan Atlasin yläpuolelle, ja antoi pojan vetää
itsensä päälleen. Atlas oli niin kaunis hymyillessään leveää
hymyään, ja kullankeltaisten silmien tuikkiessa Mercurylle. Mikään
ei ollut hetkeen tuntunut niin euforistisella tavalla kauniilta kuin
se, miten heidän kehonsa myötäilivät toisiaan. Mercury ei ollut
koskaan tuntenut niin voimakasta tunnetta kuin hän tunsi koskiessaan
Atlasia.
Hän
ei ollut sillä hetkellä Mercury Aelion eikä Atlas ollut hänen
vihollisensa. Ei hän koskaan ollutkaan, Mercury oli vain luottanut
sukunsa kehittämään ajatukseen siitä, että heidän tulisi vihata
toisiaan. Joskus tulisi vielä päivä, jolloin Mercuryn tulisi
painaa kätensä samalle kurkulle, jota nyt suuteli, mutta se päivä
ei ollut nyt. Nyt Mercury maistoi halua Atlasin huulilla, nautti
jokaisesta kehon pienestä liikkeestä. Se oli oikein, sen oli pakko
olla.
Mä ymmärrän miks tää luku on sun lemppari. Oon sanaton (ja tahtoisin lukea sensuroimattoman version, köh)
VastaaPoistaOi kiitos paljon, Henna! (Ja ehkä sekin voisi olla mahdollista :'D)
Poista