perjantai 9. maaliskuuta 2018

Kirkkain tähti: luku 17


Luku 17: Ote heikkenee

Frej yllättyy suuntavaistonsa toimivuudesta kriisitilanteessa. Hän löytää takaisin järvelle, sen luota takaisin lumen peittämän metsän kautta sisään Mizarin portista ja siitä takaisin Altairiin. Matka on pitkä, mutta ei niin pitkä, ettei hän jaksaisi. Portilta osa miehistä lähtee hänen mukaansa hänen selitettyään tilanteen. He palaavat leiriin harjoitteluareenan kautta. Frejn keho toimii automaattisesti, hän ei ehdi ajatella mitään. Keho vain kävelee ja kävelee, suu selittää tarvittaessa, mutta mitään suurempaa aivoissa ei tapahdu. Frej näkee vain juoksevat, suuret miehet ja Arran heidän otteessaan. He ovat vieneet tytön pois.

Ajantaju on kadonnut täysin, auringoton päivä on ehtinyt jo vaihtua alkuillaksi. Frejllä ei ole aavistustakaan siitä, kauanko hän on ollut liikkeellä ilman Arraa. Tuntuu, että siitä on vain hetkinen, vaikka he lähtivät aamulla ja nyt luminen metsä on muuttunut pimeäksi. Suunnituksessa ei kuitenkaan ole ongelmia. Joku kysyy, tarvitseeko Frej apua. Frej ei ymmärrä kysymystä ennen kuin mies hänen ryhmästään osoittaa häntä. Vasta sitten Frej huomaa juosseensa kenkänsä puhki ja kaatuneensa polvensa auki. Kipu ei ole edes tuntunut missään, talvinen ilma on tehnyt jaloista kohmeiset. Silti ne jatkavat eteenpäin, eikä Frej suostu ottamaan apua vastaan. Hän kykenee näkemään mahdollisia kauhukuvia, joita Arra kokee samalla hetkellä, kun hän astelee kohti turvallista leiriä. Hänen on pakko olla nopeampi. Arrasta on kerrottava. Jonkun on pelastettava tyttö.

Frej on päästänyt jo aivan liian paljon pakoon elämänsä aikana. Kun hän astelee harjoituskentän ohi, hän muistelee aikaa, jolloin hän vietti siellä suurimman osan päivästään. Silloinkin, kun jää teki siitä niin liukkaan, että oli miltei mahdotonta pysyä pystyssä. Kesäisin hän oli siellä kaikki Annorlundan valkeat yöt, harjoitteli näkymättömiä vastustajia vastaan. Keskittyi olemaan hyvä metsästäjä ja tulemaan paremmaksi aivan samalla tavalla kuin voimalla ja kurilla johtava setänsäkin. Hänen oli pakko. Hän oli menettänyt isänsä, eikä haukkakoru koskaan unohtanut menetyksen painoa. Se painoi kaulalla kuin lyijy ja sai haavoittuneen nuoren Frejn nousemaan aina ylös.

Ja sitten on tietysti Veronika. Hänetkin Frej päästi pois, ei koskaan kohonnut puolustamaan siskoaan. Oli ollut aivan Veronikan ensimmäisistä vuosista asti selvää, ettei tästä tulisi metsästäjää. Tämä lähetettäisiin Laygoldien nuorimmaisen pojan vaimoksi tämän täytettyä kuusitoista vuotta. Veronika ei koskaan saanut metsästäjäkoulutusta, ja silti tästä kasvoi taitavampi taistelija kuin vuotta vanhemmasta isoveljestään.

Hayesin kuoleman jälkeen Veronikan temperamentti räjähti lopullisesti, hänen taistelijan sielunsa löysi todellisen tulensa. Sisko teki kaikkensa auttaakseen Frejtä kehittymään metsästäjänä. Veronika oli jo kahteentoista ikävuoteen mennessä sisäistänyt sen, ettei hänestä koskaan tulisi metsästäjää tai leirin parantajaa, joten hän keskittyi täysin veljensä kehittämiseen. Frej muistaa yhä veitsenterävästi hetken, jolloin he olivat olleet alle viidentoista ja villit olivat löytäneet tiensä Altairiin. He olivat olleet kaksin Altairin läntisessä päässä, muinaisen Begger’s Holeksi kutsutun joukkohaudan luona harjoittelemassa. Heidän kimppuunsa oli hyökätty, Frejtä oli isketty kylkeen eikä hän ollut voinut tehdä mitään. Hän oli menettänyt funktiointikykynsä muutamassa sekunnissa.

Veronika oli puolestaan toiminut oitis. Frej muistaa pikkusiskonsa palmikoiden avautuneen ja punaisten hiusteen tanssineen ilmassa, kun hän oli hyppinyt, kiertänyt ja iskenyt täydellisessä tasapainossa. Villit, jotka oltiin myöhemmin todettu pelkiksi Mizarin metsäkylissä asuneiksi varkaiksi eikä suinkaan villikansaksi, olivat kuolleet muutamassa minuutissa siskon iskuihin ja taktisiin liikkeisiin. Frej oli lojunut suurta kiveä vasten, katsonut suu hämmennyksestä raollaan ja tuntenut hetkeksi kipunsa helpottaneen.

Haava ei ollut syvä, joten Veronika oli saanut sen puhdistetuksi ennen kuin Ian ja silloiset ryhmien johtajat olivat löytäneet heidät. ”Frej pelasti minut ja tappoi heidät”, Veronika oli valehdellut suoraan päin heidän setänsä naamaa. Frej ei aluksi ollut ymmärtänyt miksi. Nykyään hän ymmärtää, että hänen siskonsa oli tahtonut hänen näyttävän sankarilliselta, jotta hänestä voisi myöhemmin tulla ryhmänsä johtaja ja menestynyt metsästäjä. Nyt, kun Frej sitä ajattelee, se todella taisi olla ensimmäinen hetki, kun hän sai Ianilta tunnustusta. Valheellisesti, mutta Veronika oli saanut haluamansa.

Se ei ollut ensimmäinen eikä viimeinen kerta, kun Veronika oli valehdellut hänen puolestaan. Sisaren oli täytynyt saada paljon rangaistuksia ja kuritusta Ianilta kykenemättömyydestään. Ei hän koskaan kertonut, mutta Frej tunsi setänsä. Veronika oli tehnyt isoja uhrauksia pelkästä rakkaudesta veljeensä. Ja silti Frej oli päästänyt rakkaan siskonsa länteen, oli antanut Ianin lähettää hänet Lysander Laygoldin vaimoksi.

Nyt, kun rakennusten valot hohtavat lumisen ja pimenevän metsän keskellä, Frej pelkää päästäneensä jälleen yhden ihmisen lipumaan otteestaan. Jos hän voi tehdä enää mitään pelastaakseen Arran villeiltä, hän tekee sen. Hän ei kestä enää päästää yhtään ihmistä pois, hän ei tahdo olla jälleen yksin.

Frej ja osa hänen ryhmänsä miehistä kävelevät lämpimien ja kotoisten valojen saattelemana leiriaukiolle. Ensimmäiseksi Frej huomaa setänsä keskustelevan toisen ja kolmannen ryhmien Nilan ja Emilin kanssa. Näiden on täytynyt palata kertomaan raporttinsa Aquilan ja Cassiopeian porteilta.

Hän ei tiedä mitä tekee, kun kävelee keskeyttämään Ianin keskustelun kahden ryhmänjohtajan kanssa.
Arra”, hän kuulee oman äänensä ja pelästyy sen heikkoa sointia, ”ne veivät Arran.”
Ianin ilme ei värähdäkään. ”Niin veivät.” Hän ristii suuret ja vahvat käsivartensa. Ele saa liki parisataasenttisen Ianin näyttämään entistä suuremmalta.
Frej katsoo setäänsä kulmat kohotettuina.
Arra on leirissä.”
Mitä… Miten? Nyt jo?” Ajantaju on todella pettänyt. Se ei haittaa. Jokin lämmittää sisältä. Arra on yhä elossa.
Ilman toista silmäänsä.”
Missä hän on?”

Ian ei ehdi vastata, kun Frej jo kääntyy ja juoksee päärakennuksen portaat ylös. Puuterassi on lumen peittämä, ja hänen miltei tunnottomat jalkansa lähes kompastuvat. Hän saa oven avatuksi ja astelee sisään takkatulen ääreen. Hänen arvionsa oli oikea. Arra istuu siellä, samassa paikassa kuin Lilith Ashworth aiemmin. Frej ei näe hänen kasvojaan, ja jokin hirvittävän kylmä pistelee häntä sisältä. Antakaa Arran olla kunnossa.

Frej kuulee Ianin huutavan jotakin peräänsä, mutta toteaa Arran hyvinvoinnin tarkistamisen tärkeämmäksi kuin mestarin tottelemisen. Hän ottaisi setänsä vihan vastaan myöhemmin. Frej astelee nopein askelin Arran viereen ja koskettaa varoen tytön olkapäätä. Se todella on hän. Hän on ehtinyt leiriin. Miten hän on voinutkin olla niin nopea?

Kylmä tunne kuolee kokonaan pois, kun Frej näkee Arran kasvot. Oikean silmän päälle on painettu pehmeää kangasta, joka on jo värjäytynyt punaiseksi silmän kohdalta. Tytön täyteläisissä huulissa on ruhjeita, ja hänen poskellaan on merkkejä alkavasta mustelmasta. Tummanruskeat hiukset valahtavat kasvoille. Takkatulen liekit tanssivat hänen jäljelle jääneessä silmässään.

Arra, voi Arra...” Frejn ääni murtuu viimeisen sanan kohdalla, hän painaa päänsä ja altaa hartioidensa vapista. Hän ei ole itkenyt kenenkään toisen nähden useaan vuoteen. Kyyneleet ovat tulleet ulos vain sormenkynsien lojuessa pesutilojen kovalla maalla veren ja veden seassa. Muut olivat potkeneet hänet maahan ja irroittaneet hänen kyntensä, mutta hän ei ollut antanut heille kyyneliään. Nyt, kun hän näkee, mitä Arra on kokenut ja kuinka hän kuitenkin on yhä siinä, sielu ja sydän sykkivinä, Frejstä tuntuu että maailma on yhä säilyttänyt oikeudenmukaisuutensa. Tähdet eivät ole vieneet häneltä Arraa pois.

Anteeksi”, Frej kuiskaa pitäen yhä päänsä alhaalla. Hän antaa sen pysyä, ei ole mitään tarvetta nostaa sitä.
Ei”, Arra sanoo, ja Frej yllättyy tytön äänen kovuudesta, ”minä olin heikko ja annoin heidän viedä minut. Sinun ei tarvitse pyytää anteeksi, en halua sinun tuhlaavan sanojasi. Olet johtaja. Nosta pääsi ylös.” Ei vieläkään armoa, ei lämpöä sisällä. Mutta hän on elossa. Se riittää Frejlle.

Kuinka sinä pääsit vapaaksi? Ja kuinka...” Frej nostaa päänsä vain katsoakseen veristä kangasta Arran toisen silmän paikalla.
He olisivat tappaneet minut, jos en olisi osannut taistella”, tyttö sanoo. Äänestä on kadonnut kaikki tunne. Frej ymmärtää, että se saattaa olla lopullista. ”Mutta minä pääsin takaisin. Eipä se tosin mitään hyödytä, Ian erottaa minut ensimmäisestä ryhmästä ja tekee minusta… Niin. Tuskinpa mitään. Kenties joudun lähtemään metsästäjistä kokonaan. Silmäpuolena ei paljoa taistella, ei ainakaan seuraavaan kahteen kuukauteen. Ja mitä ilmeisimminkin meillä ei taida olla enää niinkään paljon aikaa.”

Frej nousee ylös. Kyyneleet kirvelevät yhä silmien takana, mutta hän ei anna niille valtaa. Hän katsoo hetken Arraa, painaa tytön jokaisen yksityiskohdan mieleensä. Huulten kaaren, tummat ja vahvat silmäripset ja hiusten laineet. Vihreät vaatteet ja vyön lanteilla. ”Jos se on minusta kiinni, hän ei erota sinua”, Frej sanoo ja kääntyy lähteäkseen takaisin pimenevälle leiriaukiolle, ”koulutan sinut taistelemaan vasemmalla silmälläsi vaikka yksin.”
Frej, ei. En anna sinun tehdä sitä, mitä aiot tehdä. Kiellän sinua. En tarvitse apuasi.”
Ylpeys puhuu, mutta Frej tietää, ettei tyttö selviä ilman hänen seuraavaa siirtoaan. Hän ei vastaa Arralle, jättää tämän tulen viereen ja astelee parvekkeelta portaat alas takaisin Ianin luo. Hän ei ole siirtynyt mihinkään ensimmäisen ryhmän rakennuksen edestä. Nila on jo mennyt pois, mutta Emil kertoo yhä raporttiaan Ianille.

Frej on kyllästynyt odottamaan. Hän astelee suoraan Ianin ja Emilin väliin ja vaatii saada keskustella sedälleen. Emil mulkaisee häntä tummien kulmiensa alta, mutta Frej ei kiinnitä nuoreen mieheen huomiota. Hän ei mielellään olisi saman taivaan alla Emilin kanssa, hänen kilpailijansa ja suurin vihaajansa on aiheuttanut hänelle jo riittävästi kärsimystä. Mutta tämä on riittävän tärkeää, jotta Frej kestää Emilin mulkaisut ja vihaiset elehdinnät vierellään.

Frej hyvä, näet varmasti, että minulla ja Emilillä on raportin käsittely vielä vaiheessa.”
Sinä aiot erottaa Arran”, Frej sähisee, ”aiot erottaa villien kynsistä vapautuneen tytön! Mitä se muka hyödyttäisi? Arra on nähnyt villit silmästä silmään ja vapautunut heidän otteestaan, ja sinä aiot erottaa hänet! Oletko menettänyt järkesi?”
Unohdatko sinä, kenelle sinä puhut?” Ian ottaa askeleen eteenpäin. Ian on useita senttejä Frejtä pitempi, mutta Frejn raivo suojaa häntä pelolta.
Minä takaan Arran. Takaan hänet. Et voi erottaa häntä.”

Frej kuulee Emilin naurahtavan takanaan. Hän tuntee tismalleen tämän naurahduksen sävyn, muttei kiinnitä siihen huomiota. Ian pudistaa päätään. ”Älä ole hullu, Frej. Et hyödy hänen takaamisestaan mitään”, metsästäjien johtaja kehottaa. Äänessä ei ole enää vihaa, hän ei aidosti tahdo verisukulaisensa takaavan uutta ja jatkuvasti ongelmia aiheuttavaa tyttöä.

Takaaminen on metsästäjäryhmien johtajille annettu keino pelastaa alaisensa ongelmista. Se tarkoittaa käytännössä sitä, että ryhmänjohtaja lupaa takauksellaan, ettei tämä kyseinen alainen enää koskaan aiheuta ongelmia. Jos aiheuttaa, metsästäjien johtajalla on oikeus tappaa tai erottaa sekä alainen että ryhmänjohtaja.

Ian on nähnyt jo isoveljensä johtoaikana takaamisen varjopuolia. Kunnianhimoisia ja voimakkaita ryhmänjohtajia, jotka ovat taanneet ystävänsä tai sukulaisensa ja myöhemmin tapattaneet teollaan molemmat. Ian ei ole poistattanut takaamisen käytäntöä sen harvinaisuuden vuoksi, mutta on vahvasti sitä mieltä, ettei turha sentimentaalisuus ole koskaan todellisen metsästäjän luonnetta karaiseva piirre. Sitä ei kannata kokonaan katkaistakaan, mutta sille ei saisi antaa ohjia.

Edellisten kahden vuoden ajan Ian on katsonut veljenpoikansa kasvamista oikeudenmukaiseksi ja toimivaksi ryhmänjohtajaksi. Nähnyt tässä kuolleen isoveljensä ja tuntenut syviä vihan aaltoja joka kerralla, kun Frej on ollut isänsä peilikuva. Nyt hän näkee Frejssä saman rakkauden ja välityksen, joka Hayesissakin oli ollut ja joka oli lopulta tehnyt hänestä kaikkien rakastaman johtajan. Eri tavalla rakastetun kuin Ian itse. Kateutta Ianin sisällä myllertävä tunne ei kenties ole, ehkä vain jotakin sen mukaelmaa.

Joka tapauksessa punatukkainen poika Ianin edessä tulisi joskus olemaan kaikkien metsästäjien mestari, eikä hänen empatiansa määrä edistäisi häntä siinä päämäärässä. Ian ei voi antaa Frejn toimia aina kuten pojan sydän sanoo. Frejssä on hänen verenperintönsä, hänen sukunsa jatkuvuus. Ian itse ei enää ehtisi lapsia hankkia, joten Frej jäisi hänen ainoaksi jatkajakseen. Ajatus ei ole koskaan lämmittänyt Ianin sydäntä.

Minä takaan Arran”, Frej toistaa ja näkee toisesta silmäkulmastaan tytön astelleen päärakennuksen terassille. Hän on kietoutunut taljaan ja katsoo ainoalla silmällään suoraan Frejhin. Hänen ilmeensä kertoo Frejlle, että tämä on tehnyt ison virheen.
Ian huokaisee syvään, mutta ei voi tehdä tilanteelle enää mitään. ”Hyvä on. Sinä takaat Arran.” Ensimmäistä kertaa pitkään aikaan Ianin äänestä kuultaa väsymys. Renkaat harmaiden silmien alla eivät kieli huonosti nukutuista öistä vaan suuresta vastuusta, joka väsyttää häntä päivä päivältä enemmän. ”Ja minä sanon sinulle, että te molemmat pääsette hengestänne, jos tyttö tekee vielä yhdenkin virheen tai ei osaakaan enää taistella yhdellä silmällään.” Vieläkään Ian ei kuulosta suoranaisen vihaiselta, ainoastaan pettyneeltä. ”Voit poistua.”
Frej nyökkää, huokaisee syvään ja tuntee tyytyväisyyden lievittävän hermostuneisuuttaan. Hän tietää toimivansa oikein. Hän kuulee Emilin naurahtavan kävellessään poispäin, muttei vaivaudu kääntymään ja kohtaamaan toisen nuoren miehen ilkkuvia kasvoja.

Vasta nyt väsymys ja kipu saavuttavat Frejn kehon. Tähän asti hän on toiminut pelkästään tahtonsa ja automaattisten toimintojensa varassa, mutta nyt hänen kehonsa ymmärtää vihdoin luovuttaa. Jalkapohjiin sattuu, puhki kuluneet kengät hiertävät jalkoja ja auenneet polvet tuntevat vihdoin sykkivää kipua. Frejn täytyy päästä peseytymään. Hänen täytyy syödä ja levätä. Tämän havaittuaan hän astelee päärakennuksen terassin ohi ja huomaa Arran nojaavan yhteen hirsistä.

Helvetin idiootti”, tyttö huikkaa, eikä äänessä ole kiusoittelevaa sävyä. Arra kuulostaa vihaiselta. Sekin on Frejstä parempi kuin aiempi, lakoninen ja tunteeton äänensävy. ”Sinä teit ison virheen. En pyytänyt sinua toimimaan noin.”
Sinun ei tarvinnut”, Frej vastaa eikä jää kuulemaan tytön vastausta. Hän kävelee suoraan pelkän lihasmuistinsa avulla harjoitussalille ja sen peseytymistiloille ajattelematta mitään. Hän ei pysähdy ihailemaan pimeään metsään hehkuvia tähtiä. Hän ei yksinkertaisesti jaksa nostaa katsettaan nähdäkseen ne.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti